Tänään kävimme eläinlääkärissä kennelyskä rokotuksella. Samalla tuli hoidettua muutama muukin vaiva. Viime aikoina Teppo on nuoleskellut haaruksiaan turhankin ahkerasti ja eläinlääkäri totesikin että kyseessä on esinahan tulehdus. Nyt sitten pari viikkoa huuhdellaan pippeliä lääkkeellä ja toivotaan, että vaiva helpottuu. Teppo sai myös nenäpunkki lääkityksen kun on kärsinyt "reverse sneezing"-kohtauksista. Anaalirauhaset ovat vaivanneet epäsäännöllisen säännöllisesti, joten nekin tyhjennettiin. Nyt on Tepon vuosihuolto siis tehty :)
maanantai 14. joulukuuta 2009
maanantai 7. joulukuuta 2009
Koirapuistossa
maanantai 30. marraskuuta 2009
Saunacollie
Teppo on kunnostautunut viime aikoina saunomisessa. Saunan lauteille kiivetään aina kun se vain on mahdollista ja muutamat löylyt pitää tietenkin ottaa. Lauteilla sitten kökötetään ja ihmetellään kiukaasta tulevaa höyryä. Saunominen on Teposta niin mukavaa, että se pitää kunnolla houkutella sieltä pois.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Kurakelit
Tepon kanssa on ahkerasti ulkoiltu liukkaudesta ja kurasta huolimatta. Eilen tuli harrastettua koiraluistelua, Teppo meni edellä ja emäntä liukasteli & luisui perässä. Onneksi Teppo suostuu pitämään kurapukua, ei tarvitse ihan koko koiraa pestä ulkoilujen jälkeen. Alla kuvia viime vuodelta ja päällä upouusi kurapuku.


perjantai 30. lokakuuta 2009
Barffaus
Tepon kanssa on barffattu kohta puoli vuotta ja kaikki on sujunut hyvin. Masuvaivat ovat kadonneet ja Teppo on alkanut saamaan pikku hiljaa painoakin lisää. Ruokavaliossa on tällä hetkellä possun, naudan ja broilerin lihaa. Lihaisina luina menee broilerin siipiä, seuraavaksi olisi tarkoitus lisätä possun kylkirimpsut ruokavalioon. Teppo saa myös possun maksaa ja sisäelinseosta sekä lohta. Kasviksista menee salaattia, kurkkua ja parsakaalia. Lisäksi ruokavalioon kuuluu kananmunat, merilevä, ruusunmarjajauhe sekä erilaiset öljyt. Ruoka on maistunut nappularuokaa paremmin eikä hirveästi ole nirsoiltu. Ainoa mitä Teppo ei suostu syömään on lampaan liha. Alla Tepon eiliset syömiset.
Aamulla
perjantai 16. lokakuuta 2009
torstai 8. lokakuuta 2009
Lenkillä
Tepon kanssa on ahkerasti harjoiteltu kadun ylittämistä nätisti mutta vieläkään ei oppi ole mennyt perille. Välillä joutuu kunnolla nykäisemään remmistä kun sälli ei omasta tahdostaan meinaa totella. Eli harjoituksia siis jatketaan.
Tänään kävimme pitkällä kävelyllä kun emännällä oli vapaa päivä ja ilma oli aurinkoinen. Lenkillä törmäsimme ihanan energiseen partispentuun Baldeen.
Tänään kävimme pitkällä kävelyllä kun emännällä oli vapaa päivä ja ilma oli aurinkoinen. Lenkillä törmäsimme ihanan energiseen partispentuun Baldeen.
lauantai 3. lokakuuta 2009
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
Ulkoilua, kadun ylitystä ja vähän TOKOilua
Tänään lenkillä vähän myös TOKOilimme. Aluksi sivulle tuloa, joka osoittautukin yllättävän vaikeaksi tällä kertaa. Teppo jäi koko ajan liian taakse, melkein joka kerta sai korjata asentoa. Seuraaminenkaan ei meinannut alkuun luistaa, Tepon mielenkiinto ei riittänyt koko hommaan. Pikku hiljaa Teppo innostui harjoituksista ja seuraamisestakin tuli parempaa. Pidin matkat lyhyinä, jotta mielenkiinto riittäisi.
Lenkillä harjoittelimme myös kadun ylitystä. Tepolla on nykyään tapana sännätä kadun yli turhia pysähtelemättä ja tuosta tavasta olisi päästävä eroon. Ennen kun katu ylitetään, pitää istua viereen ja ylitse mennään nätisti vierellä. Harjoituksia jatketaan nyt joka ikinen kadun ylitys, niin kauan kun homma alkaa luistaa.
Lenkillä harjoittelimme myös kadun ylitystä. Tepolla on nykyään tapana sännätä kadun yli turhia pysähtelemättä ja tuosta tavasta olisi päästävä eroon. Ennen kun katu ylitetään, pitää istua viereen ja ylitse mennään nätisti vierellä. Harjoituksia jatketaan nyt joka ikinen kadun ylitys, niin kauan kun homma alkaa luistaa.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Tepon kanssa TOKOilua
Eilen pitkästä aikaa TOKOiltiin Tepon kanssa, viime kerrasta olikin ihan liian pitkä aika. Aluksi otin sivulletuloa ja seuraamista. Sivulle Teppo tulee ihan nätisti, välillä parkkeeraa peppunsa liian taakse mutta namin kanssa saa ohjattua oikeaan paikkaan. Seuraaminen oli aluksi aika hapuilevaa, Teppo jäi jälkeen ja muutenkin kentän laidalla olleet muut koirat/ihmiset kiinnostivat enemmän kuin nakin palat. Pikku hiljaa poika innostui hommasta ja vauhtia lisäämällä seuraaminen alkoi sujumaan. Käännökset menivät ihan hyvin, välillä Teppo oli liian kaukana mutta kehuilla ja makupaloilla tuli viereen. Liikkeestä maahanmeno meni hyvin, ei tarvinnut namilla ohjata. Paikallamakuu sujuu hyvin, viidestä harjoituksesta vain yhden kerran nousi seisomaan. Luoksetulossa Teppo lähtee vauhdilla juoksemaan kohti mutta kaartaa sivulle kun on ihan edessä. Kaiken kaikkiaan homma sujui ihan kivasti, ottaen huomioon ettemme juurikaan ole TOKOilleet.
Perusasento
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

















